Eurooppa-toimiston EU-hankkeet tutuiksi -juttusarjassa esitellään EU-rahoitteisia hankkeita, joissa on mukana varsinaissuomalaisia partnereita. Marraskuun numerossa tutustutaan BSR Water -hankkeeseen, joka pyrkii parantamaan Itämeren alueen vesitalouden toimijoiden tietotaidon ja teknisten ratkaisujen saatavuutta sekä edistämään rajat ylittävää yhteistyötä. Hanke on saanut 1,1 miljoonan euron rahoituksen EU:n Interreg Itämeren alueen ohjelmasta 2014-2020.

Tietoa hankkeesta

  • Rahoitusohjelma: Interreg Itämeren alueen ohjelma 2014-2020 ja Euroopan aluekehitysrahasto
  • Toteutusaika: 10/2018-3/2021
  • Budjetti: 1,1 miljoonaa euroa, josta UBC:lle myönnettyä rahoitusta 248.877,62€.
  • Tavoite: Parantaa Itämeren alueen vesitalouden toimijoiden hyvien käytäntöjen saatavuutta, edistää rajat ylittävää yhteistyötä ja vaikuttaa vesitalouteen liittyvään poliittiseen dialogiin.
  • Hankkeen kotisivut
 
 

 

Kansainvälistä yhteistyötä Itämeren rannoilla

Kotoisa Itämeremme on yhä yksi maailman herkimmistä ja saastuneimmista merialueista, jonka suuria uhkia ovat meren rehevöityminen sekä muu ihmistoiminnasta aiheutuva kuormitus, kuten liikakalastus, mereen päätyvät haitalliset aineet sekä roskaantuminen. Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksessa 28. elokuuta Suomen ja Ruotsin pääministerit Antti Rinne ja Stefan Löfven korostivat alueiden, kuntien ja kansalaisyhteiskunnan välistä yhteistyötä Itämeren suojelemiseksi.

Turun ja Varsinais-Suomen seudulle terveen, hyvinvoivan Itämeren merkitys on luonnollisesti suuri niin taloudellisen hyödyntämisen kuin virkistyskäytön ja matkailunkin näkökulmasta, ja alueeltamme löytyykin lukuisia esimerkkejä erinomaisista yhteistyöhankkeista. Turun ja Helsingin kaupunkien toimesta vuonna 2006 käynnistettyyn Itämerihaasteeseen on liittynyt jo 270 organisaatiota Suomesta sekä muista Itämeren maista. Tämän lisäksi Turku tekee aktiivista yhteistyötä kansainvälisillä foorumeilla.

Yksi Turun kaupungin keskeisiä kansainvälisiä verkostoja on Itämeren kaupunkien liitto (Union of the Baltic Cities, UBC). Vuonna 1991 perustettu UBC on pohjoisen Euroopan johtava kaupunkien liitto, johon kuuluu 100 kaupunkia ympäri Itämerta. UBC:n toiminta jakautuu seitsemään temaattiseen komissioon, joista Turussa sijaitsee Kestävien kaupunkien komission sihteeristö. Sihteeristön projektikoordinaattori Agnieszka Ilola kertoi EU-hankkeet tutuiksi -juttusarjaamme vetämästään BSR Water -hankkeesta, joka pyrkii parantamaan vesitaloussektorin toimijoiden eri hankkeista ja projekteista kertyneen tietotaidon ja kokemusten saatavuutta, edistämään rajat ylittävää yhteistyötä ja vaikuttamaan poliittisiin tahoihin kansainvälisen vesipolitiikan saralla. Vesitalous on vesivaroihin ja niiden käyttöön kohdistuvaa tutkimusta, tekniikkaa ja suunnittelua. Vesitalouteen liittyy olennaisesti vesihuolto, joka on yhteiskunnan elintärkeä perustoiminto ja käsittää puhtaan veden eli talousveden valmistuksen, jäteveden puhdistuksen ja toimivan vesihuoltoverkoston näiden kuljettamiseksi. BSR Water -hanke on saanut 1,1 miljoonan euron rahoituksen Interreg Itämeren alueen ohjelmasta 2014-2020 sekä 0,7 miljoonaa euroa Euroopan aluekehitysrahastosta.

BRS Water tuo vesitalouden opit ja ratkaisut kaikkien saataville

BSR Water sai alkunsa aiemmin toteutetun IWAMA - Interactive Water Management -hankkeen pohjalta, jossa UBC:n Kestävien kaupunkien komissio toimi myös hankekoordinaattorina. Agnieszka llolan mukaan IWAMAn konsortiossa mukana olleet partnerit korostivat, kuinka vesitalouden saralla yhteistyön tulisi jatkua myös tietyn hankkeen päättymisen jälkeen sekä laajentua kansalliselta tasolta entistä enemmän osaksi kansainvälisiä verkostoja. Partnerit toivoivat myös, että hankkeesta saadut tulokset ja kertyneet kokemukset voitaisiin helpommin jakaa laajemman yleisön saataville. Hankkeiden luonteesta johtuen niiden tulokset eivät välttämättä aina saakaan ansaittua huomiota, sillä kun yksi projekti saadaan vietyä loppuun, ajatukset voivat olla siirtyneet jo seuraavan hankkeen suunnitteluun, kertoo Ilola. Kertyneet kokemukset, tietotaito ja hyvät käytänteet voisivat kuitenkin usein hyödyttää myös muita, konsortion ulkopuolisia toimijoita.

"Hankkeiden luonteesta johtuen niiden tulokset eivät välttämättä aina saakaan ansaittua huomiota, sillä kun yksi projekti saadaan vietyä loppuun, ajatukset voivat olla siirtyneet jo seuraavan hankkeen suunnitteluun", kertoo Ilola.

BSR Water -hanke syntyi siis vastaamaan alan toimijoiden tarpeisiin, pyrkimyksenään edistää eri vesitalouden sektorien välistä kansainvälistä yhteistyötä ja kokemusten vaihtoa. Tämän lisäksi hankkeeseen haluttiin Ilolan mukaan osallistaa myös aluekehityksestä vastaavia poliittisia tahoja ja kehittää Itämeren alueen kestävän vesitalouden poliittista dialogia.

Näiden tavoitteiden pohjalta muodostuivat BSR Waterin kolme keskeistä toimea, joista ensimmäinen on koota yhteen alan hyviä käytäntöjä, teknisiä ratkaisuja, kehitettyjä työkaluja sekä asiantuntemusta julkaistavaksi verkossa interaktiivisessa Baltic Smart Water Hub -alustassa. Sisältö alustassa jakaantuu neljän eri älykkään vesitalouden teeman alle: makean veden (fresh water), huleveden (storm water), jäteveden (waste water) sekä meriveden (sea water) käsittelyyn. Toistaiseksi alustaan on kerätty oppeja seitsemästä jo toteutetusta hankkeesta:  

  • Manure Standards, Advanced manure standards for sustainable nutrient management and reduced emissions
  • BEST, Better Efficiency for Industrial Sewage Treatment
  • IWAMA, Interactive Water Management
  • iWater, Integrated Storm Water Management
  • CliPLivE, Climate Proof Living Environment
  • RBR, Reviving Baltic Resilience
  • VillageWaters, Water emissions and their reduction in village communities – villages in Baltic Sea Region as pilots
 

Baltic Smart Water Hub -alustan tietokannassa on tällä hetkellä 55 erilaista käytännön sovellutusta innovatiivisista vesitalouden ratkaisuista, jotka koostuvat:

  1. hyvistä käytännöistä, kuten Tukholman kaupungin huleveden keräys- ja käsittelykäytännöt tai Pietarin Clean Beach -ympäristökampanja
  2. teknisistä ratkaisuista, esimerkiksi Kakolanmäen jätevedenpuhdistamon teknisten vesipumppujen korvaaminen makean veden pumpuilla
  3. työkaluista, kuten Training Materials Package for wastewater treatment eli jäteveden käsittelyn koulutusmateriaalipaketista sekä
  4. tietopankki asiantuntijoista, rahoitusinstrumenteista, Itämeren alueen vesitalouden verkostoista ja lainsäädännöstä

BSR Water -hankkeen toinen keskeinen toimi on ulkopuolisten käyttäjien aktivointi ja osallistaminen Baltic Smart Water Hubin käyttöön. Alustasta halutaan tehdä mahdollisimman käyttäjäystävällinen, jotta hankkeessa mukana olleiden toimijoiden lisäksi myös muut aihepiiriin liittyviä hankkeita tehneet voisivat jakaa ratkaisuja ja oppia toistensa kokemuksista, tiivistää Ilola. Kuka tahansa on siis tervetullut lisäämään alustalle sisältöä, jonka laadun ja käyttömahdollisuudet BSR Waterin asiantuntijamoderaattorit arvioivat. Keskeisiä kohderyhmiä ovat älykkään vesitalouden ja cleantech-sektorin yritykset ja asiantuntijat, erinäiset vesialan yhdistykset ja järjestöt, koulutusalan instituutiot ja opiskelijat, relevantit julkistoimijat sekä kansalaisjärjestöt.

Kolmas BSR Waterin keskeisistä toimenpiteistä liittyy erityisesti julkisiin tahoihin ja järjestöihin, sillä hankkeen tarkoituksena on vaikuttaa vesitalouteen liittyvään aluepoliittisen dialogin kehitykseen. Tällä tarkoitetaan Ilolan mukaan esimerkiksi yhteistyötä Itämeren merellisen ympäristön suojelukomissio Helcomin työryhmissä, jonka myötä keskustelua käydään myös kaikissa Itämeren maiden hallituksissa ja ympäristöministeriöissä. Yhteistyön pohjalta on myös laadittu esimerkiksi ravinteiden kiertoon ja vaarallisten aineiden käsittelyyn liittyviä konkreettisia suositustoimenpiteitä. Suositusten tarkoitus on edistää käytännön toimien ja poliittisen päätöksenteon välisiä linkkejä sekä tarjota tietoa kestävistä ratkaisuista niin paikallisen kuin kansallisenkin päätöksenteon tueksi.

Kirjava konsortio kantaa hedelmää

BSR Water -konsortio koostuu yhteensä 10 partnerista, joihin kuuluu hankkeen koordinaattorin UBC:n Kestävien kaupunkien komission lisäksi Itämeren merellisen ympäristön suojelukomissio (Helsingin komissio, Helcom), Suomen ympäristöopisto SYKLI, alueellista näkökulmaa edustavat Helsingin ja Riikan kaupungit sekä Berliinin ja Gdanskin tekniset yliopistot ja Tartton yliopisto. Hankkeelle oli myös tärkeää venäläisten toimijoiden osallistaminen mukaan yhteistyöhön, joten alueelta konsortioon kuuluu Kaliningradin ympäristökeskus ECAT sekä yksi Pietarin ympäristökomitean osastoista, kertoo Ilola.

Tämän lisäksi yhteistyöhön osallistuu 19 liitännäiskumppania, joihin lukeutuvat Varsinais-Suomen alueelta kolme toimijaa: 1) Turun Seudun Vesi Oy on yhdeksän Turun seudun kunnan omistama tukkuvesiyhtiö, joka vastaa osakkaiden talousveden hankinnasta 2) Turun seudun puhdistamo on 14 kunnan omistama palveluntuottaja, joka huolehtii Kakolanmäen jätevedenpuhdistamon operoinnista sekä 3) Centrum Balticum -säätiö, joka tekee ja tukee Itämeren alueen laaja-alaista yhteistyötä. Liitännäiskumppaneilla ei ole projektiin liittyvää budjettia tai raportointivelvollisuuksia, vaan ne toimivat vapaaehtoisuuteen perustuvassa yhteistyössä tarjoten osaamistaan ja tietotaitoaan eri projektin vaiheissa sekä auttaen esimerkiksi tiedottamisessa ja relevanttien verkostojen tavoittamisessa. Muita hankkeen liitännäiskumppaneita ovat muun muassa EU:n Itämeri-strategian politiikka-alat ”Ravinteet kiertoon” (PA Nutri) ja ”Eroon vaarallisista aineista” (PA Hazards).

BSR Water -hankekonsortion jäseniä

BSR Waterin monipuolinen konsortiorakenne, joka kokoaa yhteen toimijoita yhdeksästä Itämeren valtiosta, mahdollistaa eriävien näkökulmien huomioimisen ja tekee yhteistyöstä hedelmällisempää, kertoo Ilola. Hänen mukaansa hankekonsortio saatiin kasaan sujuvasti, sillä UBC:lla oli jo valmiiksi laajat kontaktit esimerkiksi IWAMA-hankkeen vetämisen myötä. Samainen koordinointikokemus helpotti hankehakemuksen laatimista, sillä Interreg-rahoitushaku oli jo entuudestaan tuttu eikä BSR Water lähtenyt käyntiin tyhjästä, vaan kehittyi osin jatkumona aikaisemmin toteutetulle IWAMA-hankkeelle. Ilola kuitenkin korostaa, että kun mukana on useita erityyppisiä partnereita, hankkeen tavoitteiden kirkastaminen kaikille osapuolille vaatii riittävästi neuvotteluja. Lisäksi fokuksen säilymisestä tulee huolehtia läpi projektin riittävällä kommunikaatiolla niin partnereiden välisissä tapaamisissa kuin telekonferensseissa. Lopuksi Ilola haluaa rohkaista useampia suomalaistoimijoita lähtemään mukaan hankkeisiin, esimerkiksi ensin liitännäiskumppanina, sillä tämä mahdollistaa niin oman erityisosaamisen jakamisen kuin uusien näkökulmien ja oppien kartuttamisen kansainvälisiltä partnereilta.

 

Lue lisää linkeistä:

BSR Water https://www.bsrwater.eu/

Baltic Smart Water Hub https://www.balticwaterhub.net/

EU:n Itämeri strategia https://www.balticsea-region-strategy.eu/

Interreg Itämeren alueen ohjelma 2014-2020 https://www.interreg-baltic.eu/home.html

UBC Kestävien kaupunkien komissio https://www.ubc-sustainable.net/