Haku Euroopan yrittäjyysaluepalkinnon saajaksi on auennut jälleen ja on käynnissä 28.10. asti. Tällä kertaa teemana on ”Yrittäjyys ja kestävä elpyminen” covid19-kriisistä selviämiseksi. Palkinto myönnetään poikkeuksellisesti kahdelle vuodelle ja sitä voivat hakea niin kaupungit kuin alueet.

Lisätietoa

Hakuohjeet ja -lomake löytyvät täältä.

Euroopan yrittäjyysaluepalkinto on tunnustus, jonka Euroopan alueiden komitea myöntää vuosittain kolmelle EU:n alueen kaupungille tai alueelle, jotka ovat onnistuneesti tukeneet alueensa startup- ja pk-yrityksiä sekä kiihdyttäneet niiden kasvua.

Tämän vuoden haku poikkeaa aikaisemmista hauista kolmella tavalla. Tällä kertaa keskiössä ovat kaupunkien ja alueiden yrittäjyyttä ja pk-yrityksiä tukevat strategiat covid19-kriisistä selviämiseksi. Lisäksi palkinto myönnetään yhden vuoden sijaan kahdeksi vuodeksi. Kaksivuotiskauden (2021-2022) toivotaan antavan aikaa talouden elpymiseen tähtäävien strategioiden suunnitteluun ja toimeenpanoon. Myös palkittujen alueiden ja kaupunkien määrää on kasvatettu kolmesta kuuteen.

Palkittujen alueiden ja kaupunkien strategioille ja hankkeille on luvassa tunnustusta ja näkyvyyttä. Tavoitteena on tukea palkinnonsaajia muodostamaan yhteyksiä kiinnostavien kumppaneiden ja sidosryhmien kanssa sekä vahvistaa yrittäjyysekosysteemien kehitystä. Vuonna 2020 palkinnon saajia ovat Gdánskin ja Pommerin alue (Puola), Göteborgin elinkeinoalue (Ruotsi) ja Navarran alue (Espanja).

Asiasanat: