Turun ja Varsinais-Suomen Eurooppa-toimistossa työskentelee vuoden aikana kaksi korkeakouluharjoittelijaa: toinen syksyllä ja toinen keväällä. Kevään harjoittelijamme Kati on nyt lähtenyt kohti uusia haasteita, ja syyskuun alussa toimiston tiimiin liittyi uusi korkeakouluharjoittelija Milja Liinanotko.

Olen 24-vuotias opiskelija Turun yliopistosta. Suoritan tällä hetkellä maisterin tutkintoa valtio-opista, ja opintoni alkavat olla loppuvaiheessa. Pääaineen lisäksi olen opiskellut muun muassa ympäristötiedettä, espanjaa ja kansainvälistä lakia. Keväällä olin opiskelijavaihdossa Indonesiassa, kunnes covid19-pandemia muutti suunnitelmiani ja tulin takaisin kotiin maaliskuun loppupuolella. Puolen vuoden harjoittelu Eurooppa-toimistolla kuulosti näin ollen erinomaiselta mahdollisuudelta päästä takaisin kansainväliseen ympäristöön, mitä olin jäänyt kaipaamaan sekä samalla kerryttää työkokemusta ja saada tietämystä EU:n poliittisesta toimintaympäristöstä.

Olen kotoisin Turusta, joten on hienoa päästä harjoittelun kautta oppimaan Varsinais-Suomen alueen kärkihankkeista, millaista alueen kansainvälinen edunvalvontatyö on käytännön tasolla ja siitä, miten kotiseudun toimijat vaikuttavat ja näkyvät EU-hanke- ja rahoitusprosesseissa. Jo ensimmäisen viikon aikana koen oppineeni paljon eri EU:n rahoitusprojekteista ja eurooppalaisten kaupunkien välisestä yhteistyöstä ja verkostoista. Ensimmäisten päivien aikana tuli myös selväksi, että opittavaa riittää varmasti koko harjoittelun ajalle. Olen kuitenkin hyvin innoissani siitä, mitä kaikkea seuraavalla puolella vuodella on annettavaa.

Tämä vuosi on ollut kokonaisuudessaan poikkeuksellinen ja vaatinut sopeutumista kaikilta. Kevään harjoittelijan Katin kokemuksia aikaisemmalta puolelta vuodelta pääset lukemaan tästä. Arki kuitenkin jatkuu poikkeusoloista huolimatta, ja tuleva syksy Brysselissä onkin jälleen mielenkiintoinen erityisesti uuden EU-ohjelmakauden valmistelun myötä.

Harjoittelun ohella aion tutustua uuteen kotikaupunkiini Brysseliin ja toivottavastia oppia hieman ranskaa.

Aurinkoista alkanutta syksyä!

Asiasanat: