Olen maisterivaiheen opiskelija Turun yliopistosta, ja opiskelen pääaineenani valtio-oppia. Lisäksi olen opiskellut Itä-Aasian tutkimusta, japanin kieltä sekä tietojenkäsittelytieteitä. Kansainvälinen yhteistyö on minusta hyvin kiinnostavaa. Olen aikaisemmin ollut harjoittelussa ulkoministeriössä sekä työ- ja elinkeinoministeriössä, ja nyt halusin päästä oppimaan EU:n toiminnasta syvällisemmin. Ensimmäiset päivät ovatkin menneet perehtymisen parissa, ja erityisesti erilaiset kirjainlyhenteet ja alueiden väliset yhteistyöelimet ovat alkaneet tulla tutuiksi.
Olen kotoisin Turusta, joten olen innostunut päästessäni seuraamaan, miten kotikaupunkini näkyy ja vaikuttaa Euroopan unionissa. On myös kiinnostavaa päästä seuraamaan aitiopaikalta, mitä kaikkea EU:ssa tapahtuu tänä keväänä. Pandemiasta elpyminen on tietysti näkyvästi esillä. Itseäni kiinnostaa erityisesti myös EU:n ilmastotoimet ja panostus digitalisaatioon. Odotankin innolla, mitä kaikkea tulen oppimaan seuraavan viiden kuukauden aikana. Aikaisempien harjoittelijoiden kokemuksia voi lukea täällä.
Koronatilanteen vuoksi olen aloittanut harjoitteluni etänä Suomesta käsin. Toiveenani toki on, että kevään aikana tilanne paranisi ja pääsisin myöhemmin harjoitteluni aikana matkustamaan Brysseliin. Toisaalta kiinnostavat työtehtävät ja mukava Eurooppa-toimiston tiimi takaavat sen, että olen ajatuksissani Euroopan sydämessä joka päivä jo nyt.
Aurinkoista kevään odotusta!