Komissio julkaisi 4.3. toimintasuunnitelman EU:n sosiaalisten oikeuksien pilarin periaatteiden toimeenpanemiseksi. Toimintasuunnitelmassa esitetään työllisyyttä, osaamista ja sosiaalista suojelua koskevia tavoitteita, jotka EU:n tulisi saavuttaa vuoteen 2030 mennessä.

Komission loppuvuodesta 2020 teettämästä erityiseurobarometrista selviää, että enemmistö eurooppalaisista pitää sosiaalista Eurooppaa tärkeänä. Kyselyssä tärkeimmiksi osatekijöiksi Euroopan taloudellisen ja sosiaalisen kehityksen kannalta nousivat tasa-arvoiset mahdollisuudet ja pääsy työmarkkinoille, reilut työolosuhteet, pääsy laadukkaaseen terveydenhuoltoon ja elintaso EU:ssa. Barometrista ilmeni myös, että suurin osa vastaajista ei ollut tietoisia EU:n sosiaalisten oikeuksien pilarista.

Euroopan parlamentti, neuvosto ja komissio esittelivät Euroopan sosiaalisten oikeuksien pilarin vuonna 2017. Pilarin 20 periaatteen tarkoitus on luoda pohja oikeudenmukaisille ja toimiville työmarkkinoille ja hyvinvointijärjestelmille. Nyt julkaistu sosiaalisten oikeuksien toimintasuunnitelma tuo konkretiaa näihin periaatteisiin ja esittää ratkaisuja pandemian aiheuttamista sosioekonomisista vaikutuksista elpymiseksi.

Uusi toimintasuunnitelma asettaa kolme tavoitetta, jotka EU:n tulee saavuttaa vuoteen 2030 mennessä.

  1. Vähintään 78 % 20–64-vuotiaista tulisi olla työllisiä.
  2. Vähintään 60 % kaikista aikuisista tulisi osallistua koulutukseen vuosittain.
  3. Köyhyys- tai syrjäytymisvaarassa olevien henkilöiden lukumäärää olisi pienennettävä vähintään 15 miljoonalla.

Toimintasuunnitelma pohjautuu laajoihin julkisiin kuulemisiin, joita järjestettiin vuoden 2020 aikana. EU:n pitkän tähtäimen budjetti ja NextGenerationEU-elpymisinstrumentti tarjoavat jäsenmaille rahoitusta tavoitteiden saavuttamiseksi. Toimintasuunnitelmaan sisältyy myös ehdotus sosiaalisen tilanteen seurantajärjestelmän päivittämisestä toimintasuunnitelman tavoitteiden mukaiseksi. Seurantajärjestelmä on työkalu sosiaalisten oikeuksien pilarin periaatteiden seuraamiseksi. Komissio tarkistaa toimintasuunnitelman uudelleen vuonna 2025 ja tekee arvion mahdollisesti tarvittavista lisätoimista vuoden 2030 tavoitteiden saavuttamiseksi.

 

Asiasanat: