Komission työohjelma vuodelle 2023 julkaistiin 18.10. Työohjelmassa määritellään komission tavoitteet ja lainsäädäntöehdotukset tulevalle vuodelle. Ensi vuoden työohjelmassa korostuvat mm. energiakriisi, vihreä siirtymä, strateginen autonomia ja EU:n demokratian vahvistaminen. Vuosi 2023 on myös osaamisen teemavuosi.

Komission työohjelmassa esitellään poliittiset tavoitteet ja aloitteet seuraavalle vuodelle. Enää kaksi vuotta jäljellä olevaa von der Leyenin komission toimikautta ovat sävyttäneet kriisit – pandemia ja Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan. Työohjelmassa on kokonaisuudessaan 43 uutta aloitetta ja ne linkittyvät von der Leyenin syyskuussa pitämään Unionin tila -puheeseen. Monet työohjelman aloitteista perustuvat Euroopan tulevaisuuskonferenssista (2021–2022) saatuihin kansalaisten ideoihin ja ajatuksiin.

Tässä uutisessa käydään läpi tärkeimmät nostot uudesta työohjelmasta. Toimet on jaoteltu komission vuosille 2019–2024 asetettujen kuuden yleistavoitteen alle:

Euroopan vihreän kehityksen ohjelma
Kulunutta syksyä määrittänyt energiakriisi työllistää komissiota myös ensi vuoden puolella. Komissio aikoo uudistaa sähkömarkkinoita ja pyrkii edistämään puhtaiden energiamuotojen käyttöönottoa, mm. ehdottamalla uuden eurooppalaisen vetypankin perustamista. Vihreää siirtymää kiritetään myös kiertotalouden avulla. Komissio tavoittelee jätteen ja sen ympäristövaikutusten vähentämistä, etenkin ruuan ja tekstiilin saralla. Tämän lisäksi tavoitteena ovat EU:n maaperän suojeleminen ja ennallistaminen. Liikenteen osalta ehdotetaan toimenpiteitä päästöjen vähentämiseksi erityisesti rahtiliikenteen osalta.

Euroopan digitaalinen valmius
Von der Leyenin Euroopan tila -puheessa korostunut tavoite EU:n strategisesta autonomiasta näkyy myös erityisesti digitaalisen valmiuden toimenpiteissä. EU:n digitaalisen kehityksen turvaamiseksi työohjelmassa ehdotetaan toimenpiteitä kriittisten raaka-aineiden saatavuuden varmistamiseksi. Lisäksi komissio työstää datan liikkuvuuteen liittyviä ehdotuksia niin liikenteen kuin terveyden toimialalla. Pyrkimyksenä on mm. uuden sääntelyn avulla edesauttaa liikennealan digitalisaatiota ja helpottaa EU-maiden yhteistä reagointia terveyskriiseissä, kuten pandemioissa. Komissio valmistautuu myös tuleviin nopeisiin ja vähähiilisiin liikennemuotoihin ehdottamalla sääntelykehystä hyperloopille. Uusien virtuaalisten ympäristöjen, kuten metaversen, avoimeen, ihmiskeskeiseen ja kilpailukykyiseen kehittämiseen esitetään uutta aloitetta. Luvassa on myös pk-yritysten taakan helpottamista, kun maksuviivästyksiä koskevia sääntöjä tarkastellaan uudelleen.

Ihmisten hyväksi toimiva talous
Energiakriisi ja sota ovat lisänneet taloudellista epävarmuutta Euroopassa. Työohjelmassa linjataan siksi EU:n talouden ohjausjärjestelmän tarkastelusta, vuosien 2021–2027 talousarvion väliarvion tekemisestä ja EU:n omiin varoihin liittyvästä uudesta ehdotuksesta. Komissio aikoo myös päivittää unioninlaajuisia harjoittelun laatupuitteita mm. varmistaakseen harjoittelijoille oikeudenmukaisen palkan koko unionissa.

Vahvempi EU maailmannäyttämöllä
Autoritaaristen hallintojen haaliessa lisää vaikutusvaltaa, myös EU pyrkii vahvistamaan globaalia rooliansa demokratian puolustajana. Työohjelmassa esitetäänkin ulkosuhteiden vahvistamista kumppanimaihin ja Latinalaisen Amerikan ja Karibian suhteiden uudistamista. Komissio on myös valmis uusiin sanktioihin, mikäli niille on tarvetta, ja aloittaa ensi vuonna strategiatyön puolustaakseen unionia sekä merellä että avaruudessa.

Eurooppalaisen elämäntavan edistäminen
Komissio haluaa vahvistaa osaamista EU:n sisällä edistääkseen eurooppalaista elämäntapaa. Von der Leyen julistikin vuoden 2023 Euroopan osaamisen teemavuodeksi Unionin tila -puheessaan. Vahvistaakseen osaamista EU:n sisällä, komissio aikoo ehdottaa oppimiseen liittyvän liikkuvuuden kehyksen päivittämistä sekä EU:n ulkopuolella suoritettujen tutkintojen tunnustamisen helpottamista. Komissio tekee myös kohdistetun aloitteen kyberturvallisuusakatemiasta ensi vuonna. Osaamisen lisäksi komissio nostaa työohjelmassa esille mm. mielenterveyteen ja syöpäsairauksien ehkäisyyn liittyvät toimet.

Uutta vauhtia eurooppalaiselle demokratialle
Viime vuosien kehityskulku EU-maissa, kuten Puolassa ja Unkarissa, on osoittanut, että demokratiaa tulee varjella myös unionin sisällä. EU:n sisäistä demokratiaa halutaan vahvistaa mm. puuttumalla korruptioon, ylläpitämällä oikeusvaltioperiaatetta, uudistamalla parlamentin vaalilakia ja säätämällä lainsäädäntöä kohdistettuun poliittiseen mainontaan liittyen. Demokratian vahvistamiseksi komissio aikoo myös ehdottaa eurooppalaista vammaiskorttia, jonka avulla turvataan vammaisten oikeuksia koko unionissa. 

Kaikki vuoden 2023 politiikka-aloitteet ja tavoitteet löydät täältä